Kaikki tiet vievät keittiöön.

Paastosta ei oo ollu tietookaan. Koko ajan on ollut jotain hyvää tarjolla; ruokaa ja seuraa. Ruoka ja seura vieläpä samassa paketissa keittiössä, tuossa sosiaalisen elämän keskipisteessä!

Mutta kaikki tiet ei aina vie omaan keittiöön. Kakkoskerroksen keittiö oli vuosi sitten vilkkaan elämän keskus. Ensimmäinen viikko täällä olikin aikamoinen pettymys, kun kakkoskerroksen keittiö on nyt omani eikä muiden tiet ei tuonukaan heitä meidän keittiöön. Vietinkin jonkun verran aikaa 4. kerroksen keittiössä, jonne saapui vanhoja tuttuja sekä aivan liian cool kaveri ruotsalaiseksi. Ruotsalaisen kanssa pelailtiinkin yks ilta pingistä 1,5h. Yllättäen siinäkin pelissä voi tulla kuuma.

Ensimmäisen viikonlopun täällä vietin dominikaaninunnien keskuksessa retriitissä. Paastonaika ei näkynyt mitenkään keittiön tarjottavissa, ja kaikki huipentui lauantai-iltaan. Suurimman näkemäni leivän sisältä paljastui (joulu)kinkku. Hyvinkin suomalaisittain kylkeen iskettiin sinappia!!

Ulkoistamalla ruokailun oon päässyt kokeilemaan uusia makuja. Ja toisaalta säästäen ruokakuluissa, kokeilin nakkikeittoa. Hyvää oli, mutta suhdanteet hieman pielessä. Keittoa söinkin seuraavat 3,5 päivää... Ja koska on ollut ajankohtaan nähden välillä ihan kuumakin, on grillikin pantu jo kuumaksi. Täällähän siis on jo aivan tosi vihreää. Tietynlaisista puista vaan puuttuu lehdet täällä alhaalla. T-paita-kelejä :) Vaellusbrunaa ja eväitä 1300 metrissä!

Ja toihan ne tiet lopulta ihmisiä meidän keittiöön. Australialainen floormate järjesti parin päivän aikana 2 juustofondueiltaa (Musta ei kuulemma uskois, että oon suomalainen, mutta maidonjuonti kavaltaa mut). Kerran yhteisen pöydän ja viinilasin äärellä kokoontui fyysikko, filosofi, biologi ja teologi, joilla kaikilla on toisistaan eroava näkemys maailmansynnystä. Eilen pizzaa, suklaafondueta ja taivaalle tuijottelua (ai missä se Mars oli?). Ah, keittiö(t) täynnä huipputyyppejä!

Loppuviikko huipentuu sitten pääsiäislampaan äärelle.

Pääsiäisaikaan juhlatuulta ja iloa!

Menolippu

Laskeutusin Zürichin lentokentälle, ostin ("sujuvaa") saksaa käyttäen parhaan matkakortin, menin asemalaiturille hymyilemään. Ai vitsit, että on niin kivaa olla täällä! Junat ja kaikki oli tuttua ja kotoisaa. Hymy vaan leveni, kun paras hyvä ystäväni oli täyttänyt mun jääkaapin majapaikka Fellergutissa niillä täytteillä, joista tykkään. Ja hän teki mulle vielä iltaruokaa! Uskomattoman ihanaa!

Ennen tätä on ollu myöskin aika kreisii menoa! Vaihtovuoden jälkeen... Elämä on pysynyt samana. Siis aika liikkuvana ja silloin tällöin hyvin extremenä. Viime kesä meni Vaasassa ja siellä täällä. Syksyllä matkoja Ruotsiin ja Tallinnaan (useammin kuin kerran), aivan naurettevan hauska Levin leiri, Vuokatti, random rippikoululeiri, ihana raamis ja Helsingissä vaihtareiden kanssa hengailua. Sitten tuli uusi vuosi, mikä jatkui vanhalla unirytmillä. Upeat pikkuserkun häät (mulla on kyllä maailman paras suku!), vuosijuhlat vain mulle teetetyllä mekolla, yllärimatka Ylläkselle, hyviä kisoja, huonoja kisoja ja tahti vain kiihtyi mitä lähemmäs lähtöpäivä läheni. Huikee hiihtolomarippikoulu Lahessa (ei oo totta, mä tykkään Cheek:stä!!) ja heti perään Rukalle (eipä ollu taas hetken ollu naurulihakset niin kipeet kuin ne oli). Aivan viimesimpänä liian lyhyitä yöunia ja seilaamista Salo-Somerniemi-Helsinki-Jyväskylä-Lahti-Mikkeli -välillä. Kiitän näistä asianomaisia, ja Heinäsaari 2 (-10) rippikoulua.

Vaikka tossa on aivan tosi paljon mielettömän hienoja reissuja ja hetkiä, kesti aika kauan ennen kun tykkäsin taas olla Suomessa. Ja vaikka ehdin tässä uudelleen rakastua Suomeen, piti Sveitsiin päästä. Viimeiset 10 kuukautta tää on ollut mun unelma, siis olla kirkollisessa, oman alan työssä Sveitsinmaalla. Tää on menolippu unelmaan.

Elikkäs, Sveitsissä asuu useampi tuhat suomalaista tai suomalaistaustaista ja Suomalainen kirkko Sveitsissä tekee työtä erityisesti heidän parissaan. Jos kauppatieteiden kielellä puhutaan, Suomen kirkko tarjoaa täällä kirkollisia palveluitaan suomalaisille, mutta myös muillekin. Täällä teen kahden kuukauden mittaista harjoittelua, ja pääsen näkemään aivan todella paljon. Homma tuntuu tosi mielekkäältä, kun se on niin vaihtelevaa ja liikkuvaa (melkein koko Sveitsi on työmaata). Ja mikä parhainta, mulla on armollisin työnantaja ja parhaat työtoverit!

Menolippu myös siksi, että paluupäivämäärästä en osaa sanoa mitään tarkkaa. Tarkoitus on pitää pelivaraa suuntaa ja toiseen. Ainakin jonkinlainen varma paluu on kuitenkin tiedossa, kun heinäkuussa on Suomessa toinen työproggis. Ai niin, ja se ikuisuusprojekti gradu...

Loppuun jotain kreisiä toiselta kotiplaneetan mantereelta. Mun pikkuveli voitti jenkkien 50km miesten hiihdon! Whaat!? Onnea! Täytyy varmaan alkaa tavoitella sitä piispan paikkaa, kun nuoremmat Nikanderit kasvaa pois mun varjosta ja kasvattaa omansa :D

Liebe Grüsse aus liebe Bern, täällä on noin +20.

Di beschtä fötäli

Tässä vielä kuvamaistiaisia viimeisiltä kuukausilta. Aika maisemamaalausta, mutta se varjelkoon meidän kaikkien elämää. Am letzten Mal habe ich Fotos mit kleiner Einschreibung.

Karlsruhe. Ich habe am diesen Frühjahr erstes Mal Elefanten gesehen.

Schöne Heidelberg

Kleine Wanderung mit meinen Brüder in den Bergen in Leysin.

Fellergut. Ausserhalb nicht so schön, aber es war schön hier zu wohnen!

Leckere Rösti. Besser mit guten Wein.

Theocup Bern: Gewonnen!

Ein Freund hat ein Ferienhaus in Tessin. Nicht schlecht!

Lugano. Sonne.

Essen zusammen :)

 

Gurten.

 

 

 

Küssnacht am Rigi

Wanderwege, wohin nächst?

Aus Finnland!

Sushi. Selbst gemacht.

 

 

Warum es regnet immer, wenn ich in Luzern bin??

Heini ;)

Meine Nachbaren sind die beste!

Was?! Schon so spät?

Theocup Tübingen 2013

Tübingen war fast meine Austauschjahrstadt...

Aber ich bin sehr sehr glücklich, dass ich dich, Bern, gewählt habe. Ich vermisse Bern und besonders die Leute, die ich kennen gelernt habe. Ihr seid in meinen Gedanke und in meinem Herz.

Ou jee, elämä on huippuu!

Sain ystävältäni lahjaksi kirjan, joka kertoo siitä, että Jeesus on huumorimiehiä ja luonu iloa tähän maailmaan niin paljon. Sitä iloa ja iloa sain jälleen kokea ja elää vaihtovuoden viimeisissa karkeloissa Saksan Tübingenissä, jonne lähdettiin juhannusta perjantaina viettämään. Tübingenissä siis järjestettiin kansainvälinen teologien futisturnaus. Tää oli nyt sitä, kun aikaisemmin hehkutin mahdollisuudesta pelata ulkomaan kentillä edustaen joukkuetta Luzern-Bern.

Lennot ja matkustaminen olivat jälleen aika seikkailu. Saavuin Stuttgarttiin, kun oli jo pimeää. Valoisiin öihin tottuneena, vähän hamuilin ja harhailin ja vahingossa löysin oikeaan dösään. Tübingenissä mua vastassa oli suomalainen ystävä, joka on hänkin vaihdossa, mutta Saksassa ja tuli täydentämään meidän joukkuetta. Yhdessä sitten hamuiltiin ja harhailtiin pimeessä Tübingenissä, kunnes osa muuta joukkuetta tuli vastaan ja päästiin majapaikkaan nukkumaan huimat 4 tuntia.

Aamulla päivänvalossa nähtiin sit muutakin joukkutta, jota ei vielä yöllä tavattu hereiltä. Todella, TOdella hyviä tyyppejä, joiden kans juttu toimis heti. Ja meillä tais olla turnajaisten ekumeenisin joukkue: katolisia, ortodoksi, reformoituja, luterilaisia ja osa vapaakirkko taustalla. Futis on se tapa, jolla ekumeniaa pitäis tehdä. Lauantai-illalla pelien jälkeen saatin teologit yhteiseen jumikseen. Mut kuitenkin sitten pelatessa oli välillä fiilis, että kyse on elämästä ja kuolemasta. Ja kylhän ne pelit jännittikin, ennen, pelatessa ja vaihtopenkillä. Pelien jälkeen oli onneks aina rento fiilis ja muiden kans heiteltiin läppää.

Meille jäi lauantai-iltapäivälle vapaata aikaa ja käytiin kattelemassa vähän kaupunkia, josta melkein oli tulla mun vaihtokaupunki. Eikä ois ollu yhtään pahannäköinen paikka! Mut oon niin iloinen, että valitsin kuitenkin Bernin ja tapasin nää kaikki mahtavat ihmiset. Tübingen sijaitsee Neckarin varrella ja siinä oli semmoista puistoa, jossa istuttiin lähes kaikki vapaa-aika Werewolfia pelaten. Ihan paras peli! Illan bileissäkään ei maltettu olla, vaan mentiin ulos parkkipaikalle pelamaan, ja jatkettiin vielä omilla jatkoilla kahvilassa. Tästä pelistä jäi suuremmat jälkipuinnit kuin meijen futispeleistä! Jee, naurua ja bärndütschiä! Bärndütsch oli niin kotoisan kuulosta...

Sunnuntaina heräiltiin 6 tunnin yöunien jälkeen ja lähettiin vähän tappiomielialalla pelaamaan, kun tiedettiin meitä vastassa olevan joukkueen olevan todella hyvä joukkue Sarajevosta. No, turpaan lähettiin ottamaan ja turpaan tuli. Mut hei, me tehtiin kuitenkin maali, monet ei ollu tehny sitä! Meijen eteneminen turnauksessa päättyi tähän ja oli kotiinlähdön hetki, mikä merkitsi taas hyvästelemistä. Sveitsiin on kyl päästävä, edes hetkeksi. Onneks on facebook :)

Meidän suomalaisten seikkailu jatkui Stuttgartiin. Syötiin siellä paljon jätskiä ja iloittiin viikonlopusta. Illalla meidänkin tiet erosivat, kun kaveri lähti takaisin omaan vaihtokaupunkiinsa ja mä jäin Stuttgartiin. Yöpaikassani jaoin huoneen 4 muun tytön kanssa, jotka oli kaikki kovin kivoja. Yhden tytön kanssa hengailtiinkin maanantaiaamupäivä. Hän varmaan kuitenkin kyllästy, kun lähti mun käydessä epätoivoista kamppailua löytääkseni päteviä vaatteita. Shopping, nicht für mich... Menin sitten kivaan puistoon istumaan vaan ja lähetteleen tekstareita. Mun viereen tuli istumaan turkkilaistaustainen mies. Naureskelin jälkeen päin, kun mies sanoi mun näyttävän sympaattiselta. Olin just hetki sitten hakannu mun kertakäyttökosketusnäyttöpuhelinta siihen puiseen penkkiin, kun se ei suostunu toimimaan. Kahvikutsusta pääsin pakenemaan, kun lento lähti. Matkalla kentälle lentoyhtiö ilmoittaa mun lennon peruuntuneen, siirtyneen ja muuta. Aber kein Problem, viikonlopun ilo oli yhä mielessä ja näkyi huulilla. Kiitos Jeesus tästä ja tästä vuodesta, se o-li pa-ras!

Sinä, lähe vaihtoon! Lähe seikkailemaan!
Ade!
Und Bern, bis bald!

Sydän Euroopassa

Taru Sormusten Herrasta -kirjassa on kohta, jossa Bilbo sanoo Frodolle, että on vaarallista astua tielle, kun ei tiedä minne jalat johtaa. Vau, miten Jumala on johtanu mun jalkoja! Sveitsi on niin upee! Kaikki ne seikkailut, ja kaikki NE ihmiset, joihin sain kunnian tutustua. Iso lohko sydämestä jäi Sveitsiin. Niin iso, että tässä on vireillä paluu. On vaarallista astua tielle, kun ei tiedä mitä reittiä jalat kulkee ja minne se tie johtaa. Mut jei, seikkailu!

Viimisinä viikkoina koitin olla miettimättä lähtöpäivää. Toukokuun viimeinen päivä kuulosti aina paljon kaukaisemmalta kuin "ens viikolla". Niihin pariin viikkoon mahtus ihan tosi paljon, että jos pääsin yhdeltä nukkumaan, ni se alkoi olla jo aikaisin! Yks highlight oli pyöräretki Thuniin 30km/suunta. Hahhaa, kaveri ei ollut pyöräillyt noin 10 vuoteen eikä meillä ollut mitkään kilpurit alla. Paluumatkalla tää ekstreme-suoritus tuntui (ja kuului!) perselihaksistossa. Mut oli parasta :)
Thunin lisäksi ehtisin käydä vielä kerran vaeltamassa, suomalaisten kavereiden kanssa fanittamassa Satellite stories:a niiden keikalla, syödä sushia paikallisten lääketieteen opiskelijoitten kanssa ja tsekkaa Luzernin. No tietenki siellä satoi, mutta löysin kuitenkin etsimäni kahvilan: Heini Luzern.

Teologien Euroviisuillassa kattosin suu ammollaan, kun Ruotsi ei antanut yhtään pistettä Suomelle. Seuraavana päivänä Ruotsi meni ja voitti lätkän MM-kisat Sveitsiä vastaan. Se oli tappiomielialapäivä, ei vain sen takia, että Sveitsi hävisi, vaan että Ruotsi voitti. Muihin ei-niin-hilpeisiin hetkiin kuuluivat tentit ja niihin luku. Kreikan tenttipäivä tuli aika yllärinä eikä mitään ollut tehtävissä, kunnes koetilanteessa käännettävät tekstit olivatkin mun gradu-aihetta -> Bestanden/läpi! Kerran kuitenkin tenttiin lukeminen oikein maistui. Oon huomannut, että kielten puhuminen on helpompaa, jos on juonut lasin tai kaksi. Joten suomalaisten kollegoiden kanssa tiistaina iltana avattiin pullo punaviiniä ja puhuttiin saksaa. Tulokset olivat nähtävissä seuraavan päivän saksan suullisessa tentissä arvosanalla 5. Ja lopulta kaikki tentit läpi. Ja nyt kesällä tehdään kirjalliset työt loppuun. Siltä osin vaihtovuosi ei oo loppunut.

Sitten piti kans sanoa joillekin hyvästejä, monelle onneksi vain, että see you soon. Raamisporukalle se oli ehkä vaikeinta. Meillä oli liian iloinen ilta, kun oli mun viimeinen raamis (tai ketä tietää, oliko viimeinen). Raamista jään kaipaamaan. Mutta kehiteltiin just suunnitelmaa, miten paluu onnistuisi, eikä se oikeestaan ees kovin hankalalta näytä! Ikävä tulee muitakin asioita: juustoa, jogurttia, maisemaa, junia, GA:ta, Fellergutin wohnheimia ja sitä fiilistä siellä, Berniä, yhdessä syömistä!

Bileitä oli myös monia. Joissakin olin vain 5 minuuttia, toisissa tunteja, mutta aina taisin päätyä kakkoskerroksen keittiöön. Siellä tais siis olla hauskinta! Mun viimeisenäkin iltana lojuttiin siellä lähes kaikkien mulle tärkeiksi tulleiden ihmisten kanssa. Tarkoitus oli valvoa myöhään, että seuraavan päivän lähtö ei sattuis niin paljon, kun väsyttää. Onnistui! Ja se ehkä oli parhain ilta koko vuonna. Kiitän asianomaisia! Sain vielä saattajia/tavaran kantajia Bernin Bahnhofille. Junan ikkunasta vilkuttaminen ei tuntunutkaan niin pahalle, koska täähän jatkuu jo syksyllä! Taivasta ennen tavataan Helsingissä!

Saa nähdä kuinka pitkään Suomi riittää... Kävin kaupassa ja ostin kesäkämppään tiskiharjan sijasta sienen. Ja sitten kuivailin astioita pyyhkeeseen. Ennen ruokaa sanoin A guetta. Eurooppalaistunut sydän? Ekan rullalenkin jälkeen tuntuu vähän paremmalle. Ja tässä vaihtokrapulaa helpottaakseni, oon jo melkein ostanut lennot parin viikon päästä Saksaan, josta tulossa vaihtovuoden ekstrajakso kansainvälisiltä futiskentiltä! Mutta Isälle kohoaa niin iso kiitos kaikesta, kaikesta tästä ilosta, kaikesta uskomattomasta johdatuksesta, varjeluksesta, kaikesta mitä oon saanut! (itkua ilosta) Parasta! Sveitsi <3

What happens in the Alps...

Viikko sitten perjantaina mua viihdyttämään saapui kolme parasta ystävää Suomesta. Olin pari viikkoa aiemmin miettinyt, että missä kaikkialla voisimme vierailla ja näyttää sveitsiläistä elämäntapaa. Lähes kaikki suunnitelmat kusi, tavallista sveitsiläistä elämää ei juurikaan nähty. Sen sijaan matka muuttui seikkailuksi ja opiskelijaelämä tuli tutuksi. Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin odotettiin!

Lähdin jo helatorstaina vieraita vastaan, tosin Ticinon kautta. Ticino on italiankielinen kantoni Etelä-Sveitsissä. Naapuri oli viikolla kysynyt, että huvittaisko lähteä mökille Ticinoon. No todellaki! Ja vau, millä paikalla mökki olikaan! Vuoren rinteellä, ja joka suunnassa näkyi vuoria vihreine rinteineen. Auringon säteet vain jäivät pilvien taa. Meitä oli torstaina viisi mökkiläistä. Kun muut oli kaatamassa puita, mä juoksin serpetiiniteitä ylös alas. Muuten semmosta rentoo meininkii, hengailua, takkatulta. Yhdessä syöminen on kyllä parasta. Opin myös millasia stereotypioita eri kantoneista kerrotaan: Berniläiset ovat hitaita, Aargaulaiset eivät osaa ajaa, ja Ticinosta kertoo lause: "What happens in Ticino, stays in Ticino."

Perjantaina monien päänkääntö-yritysten jälkeen lähdin aamulla aikaisin Zürichiin ystäviäni vastaan. Oli samaan aikaan jännää ja ihanaa nähdä tuttuja kasvoja. Lentokentältä napattiin reilipassit matkaan ja lähdettiin junailemaan Bernin kautta Lausanneen. Lausannessa ei aurinko aluksi paistanut, mutta Genevenjärvi oli silti kaunis ja junamatkoilla tunnelin jälkeinen elämä aiheutti VAU-reaktioita: viiniköynnös"pellot", serpentiinitiet, järvi ja sen toisella puolella nousevat lumihuippuiset vuoret.

Lauantaina lähdettiin Luganoon, joka sekin on Ticinossa. Puettiin kesävaatteet päälle, vaikka Bernissä ja lähes koko matkan ajan joko satoi tai oli sumuista. Melkein jo murheisten ajatusten kanssa sujahdettiin pitkään tunneliin, mutta tunnelin jälkeen aurinko paistoikin kirkkaasti ja junavaunullinen ihmisiä rupes nauramaan ja taputtamaan. Ja Luganossa oli niin kesä! Piknikeväiden kanssa maattiin auringossa palmujen reunustaman Luganojärven rannalla. Parasta! Melkein kuin Italiassa! Tähän asti suunnitelmat meni melkein kuin oltiin ajateltu. Seikkailu alkoi, kun päätettiin Bernin sijasta mennä mökille. Kesävaatteissa oli vähän viileää ulkona tonnin korkeudessa, mutta sisällä, jossa suomalaiset olivat enemmistö, oli ihan lämmin. Oliko se sitten korkeusero, seura vai mikä, mutta nyt Euroopassa tunnetaan lohjalaista huumoria. Ja "What happens in Ticino, stays in Ticino"...

Sunnuntaiaamu valkeni ja lähdettiin ennen kuin muut heräsivät, koska oli kiire dösälle. Dösä ei kuitenkaan tullut vielä tuntiin, joten ruvettiin liftaamaan. Ajajat levittelivät käsiään ollessaan pahoillaan, kun autoon ei mahtunut. No, dösä sitten viimein noukki meidät kyytiin. Bern oli jälleen mutkien takana, koska päädyttiin ensin Zürichiin pitsalle. Lopulta kuitenkin Fellergutiin syömään vähän lisää (raclettea!), ja yllättämään meidän joukon nuorin pienillä synttäribileillä! Juhliin osallistuivat, ne ketkä keittiössä sattuivat olemaan, oman kerroksen väkeä toisen kerroksen vahvistuksilla. Elämä keittiössä on mahtavaa! Edelliseen lauseeseen lisään tän viikkoiset lettu-, grilli- ja leffaillat.

Maanantaina jouduin jättämään vieraat viihtymään keskenään Berniin itse joutuen luennolle. Yhdessä kuitenkin kerettiin Gurtenille, Bernin vuorelle. Viimeiset yhteiset hetket olivat jotenkin tosi onnelliset: otettiin hyppykuvia niityllä lumihuippuiset vuoret taustana, ja aurinko paistoi! Oon niin kiitollinen mun ystävistä, seikkailusta ja näistä Sveitsin ihmisistä! Kiitos Isä! Parin viikon päästä sitten summataan, että mitä Alpeille jää (...stays in the in the Alps) ;)

Nikanderin parasta aikaa

Viime päivät ovat olleet ehkä elämäni intensiivisimmät. Muutettuani Berniin kuukauden alussa, 9 tunnin yöunet näyttää jäävän unelmiksi. Tuntuu melkein, että elän yhdessä päivässä kaksi. Yleensä edellinen kuvaus liitetän tylsyyteen, mut mä oon aika innoissani jos saan edes kuvitteellisia lisäpäiviä. Mun elämä on niin parasta nyt!

Viime viikolla, heti maanantaina, veljet tuli kyläilemään. He oli aika liekeissä, varsinki vanhempi veli, mun entisestä asuinpaikasta ja -talosta Emmentalin maaseudulla. Mut suurimman vaikutuksen teki vuoret ja vaellus. Ne kyl sytyttää mutkin kuukauksienkin jälkeen. Etukäteen hieman pelotti, että veljien reissu kuuluu sarjaan "valivali" -matkailu. Jos pientä valittamista olikin (no, kalliista juustofonduesta kyllä olikin!), ovelasti livahdin luennoille ja laitoin veljet keskenään Zürichiin kisaamaan tai Juralle vaeltamaan. Yhtenä päivänä kuitenkin kierrettiin läntinen Sveitsi pysähtyen ranskankielisen alueen vuoristossa. Vaellettiin 1,5 tuntia aika todella jyrkkää mäkeä ylös Leysin:iin, ja sielläpä odotti paras yllätys: lisää Nikandereita! Tää ei ollu sarkasmia.

Tiistaina Sveitsinmaalla olikin melkein puolet Somerniemen Nikandereista. Neljä mahtavaa pikkuserkkua hyvällä huumorilla varustettuine vanhempineen. Tää oli ehkä tilattu kehuminen, mutta totta silti joka sana! Heillä oli loma-asunto pari yötä 'leuka loksahtaa auki' -näköaloilla, vaikka sankka sumu tosin tuli välillä mökin ja maiseman väliin. Perjantaina ehdin Bernin kaupungin ja vähän kantoninkin matkaoppaaksi. Sateella Bernistä ei ehkä saa parasta mahdollista kuvaa, mutta kaiken voi paikata viimeistään Trubschachenissa Kamblyn keksitehtaassa. Jes, nyt kolmannella kerralla osasin syödä keksejä, niin ettei paha olo tullut. Tiedä sitten miten sotkussa sukulaisten vuokra-auto oli, jos keksejä sai syödä sen verran kuin osasi laskea :D

Berniin, opiskelija-asuntola Fellergutiin, muutin viime keskiviikkona, koska Bern, Bümpliz, ihmiset! Talossa asuu paljon vaihtareita ja olin jo muutamaan otteeseen käynyt tutustumassa omaan, ensimmäiseen, kerrokseen ja sen asukkaisiin. Vastaanotto oli siis lämmin, kun vappupäivän iltana menin keittiöön syömään. Keittiössä istuinkin sitten pari tuntia sen sijaan, että jotain oisin lukenut. Oikeaan aikaan osuin myös torstaina, kun kerroksen suomalaiset kutsuivat raclette-illalliselle. Ollaan jo monta vuotta sitten Lohjalla todettu, että keittiö on paras paikka. Ja täällä kerrosten keittiöissä tapaa ihan parasta jengiä. Perjantaina sain kutsun italialaiseen pitsailtaan, jossa aidot italialaiset tekivät italialaista pitsaa. 15 italialaisen kanssa oli ihan hyvä meno!

Lauantai oli aikamoinen päivä. Pelkkiä tähtihetkiä. Viikolla olin jo löytänyt Könizbergin, siis metsän, jossa on vaihtelevaa maastoa ja Alppi-näkymää. Paras treenipaikka tähän mennessä. Metsästä juoksin Zürichiin (no junalla menin) näyteikkunashoppailemaan ja saattamaan viimeisimmät vierailevat suvun jäsenet kotimatkalle. Veljet kai oli lähteny jo torstaina...? Zürichiin jäin vielä iltapäiväksi potemaan Suomi-angstia ystäväni kanssa, mikä ei ainakaan helpottunut meidän osallistuessa kolmiin polttareihin. Tulevan aviomiehen kaljakärrystä sai juomaa, taiteellisia tai liikunnallisia taitoja vastaan. Siis polttarisankari piirsi muotokuvia tai teki temppuja! Mä näytin yheltä tunnetulta saksalaiselta mieheltä... Polttariporukan miehet oli aika kovia juttelemaan, tykkäsin erityisesti siitä osasta, jossa mut identifioitiin berniläiseksi! Illalla Fellergutissa juhlittiin vielä suomalaisen vaihtarin synttäreitä. Synttärisankarilla oli juurikin parhaat kemut, joihin oli kutsuttu Fellergutin kermaa.

Samoilla silmillä ei kuitenkaan noustu uuteen aamuun, sunnuntain Sveitsin teologisten tiedekuntien futisturnaukseen. 8 joukkuetta, kaikki vastaan kaikki plus loppuottelut. Jokainen peli kesti 16 intensiivistä minuuttia. Alkuun näytti, että on tulossa rankkakin päivä, kun omasta alkuperäisestä joukkueesta puuttuikin moni, mutta päivän kuluessa vaihtopelaajien määrä kasvoi. Meidän joukkue ei päässyt finaaleihin, mutta mäpä teinkin pelaajan liikkeen ja ujuttauduin voittajatiimiin. Jokaisessa joukkueessa piti siis olla vähintään yksi nainen ja voittaneelta joukkueelta sellainen puuttui loukkaantumisen vuoksi. Päivän saldona hyvää jengiä, POKAALI, grillausta ja mustaksi potkittu nilkka. Ilta huipentui vielä kakkoskerroksen keittiöön, jossa poikain kanssa katottiin leffa ja istuttiin sen jälkeen tunti pimeessä.

Odotettavissa tällä viikolla: No siitä kuulette ensi viikolla ;) Mä lähen keittiöön!