Viikko sitten perjantaina mua viihdyttämään saapui kolme parasta ystävää Suomesta. Olin pari viikkoa aiemmin miettinyt, että missä kaikkialla voisimme vierailla ja näyttää sveitsiläistä elämäntapaa. Lähes kaikki suunnitelmat kusi, tavallista sveitsiläistä elämää ei juurikaan nähty. Sen sijaan matka muuttui seikkailuksi ja opiskelijaelämä tuli tutuksi. Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin odotettiin!
Lähdin jo helatorstaina vieraita vastaan, tosin Ticinon kautta. Ticino on italiankielinen kantoni Etelä-Sveitsissä. Naapuri oli viikolla kysynyt, että huvittaisko lähteä mökille Ticinoon. No todellaki! Ja vau, millä paikalla mökki olikaan! Vuoren rinteellä, ja joka suunnassa näkyi vuoria vihreine rinteineen. Auringon säteet vain jäivät pilvien taa. Meitä oli torstaina viisi mökkiläistä. Kun muut oli kaatamassa puita, mä juoksin serpetiiniteitä ylös alas. Muuten semmosta rentoo meininkii, hengailua, takkatulta. Yhdessä syöminen on kyllä parasta. Opin myös millasia stereotypioita eri kantoneista kerrotaan: Berniläiset ovat hitaita, Aargaulaiset eivät osaa ajaa, ja Ticinosta kertoo lause: "What happens in Ticino, stays in Ticino."
Perjantaina monien päänkääntö-yritysten jälkeen lähdin aamulla aikaisin Zürichiin ystäviäni vastaan. Oli samaan aikaan jännää ja ihanaa nähdä tuttuja kasvoja. Lentokentältä napattiin reilipassit matkaan ja lähdettiin junailemaan Bernin kautta Lausanneen. Lausannessa ei aurinko aluksi paistanut, mutta Genevenjärvi oli silti kaunis ja junamatkoilla tunnelin jälkeinen elämä aiheutti VAU-reaktioita: viiniköynnös"pellot", serpentiinitiet, järvi ja sen toisella puolella nousevat lumihuippuiset vuoret.
Lauantaina lähdettiin Luganoon, joka sekin on Ticinossa. Puettiin kesävaatteet päälle, vaikka Bernissä ja lähes koko matkan ajan joko satoi tai oli sumuista. Melkein jo murheisten ajatusten kanssa sujahdettiin pitkään tunneliin, mutta tunnelin jälkeen aurinko paistoikin kirkkaasti ja junavaunullinen ihmisiä rupes nauramaan ja taputtamaan. Ja Luganossa oli niin kesä! Piknikeväiden kanssa maattiin auringossa palmujen reunustaman Luganojärven rannalla. Parasta! Melkein kuin Italiassa! Tähän asti suunnitelmat meni melkein kuin oltiin ajateltu. Seikkailu alkoi, kun päätettiin Bernin sijasta mennä mökille. Kesävaatteissa oli vähän viileää ulkona tonnin korkeudessa, mutta sisällä, jossa suomalaiset olivat enemmistö, oli ihan lämmin. Oliko se sitten korkeusero, seura vai mikä, mutta nyt Euroopassa tunnetaan lohjalaista huumoria. Ja "What happens in Ticino, stays in Ticino"...
Sunnuntaiaamu valkeni ja lähdettiin ennen kuin muut heräsivät, koska oli kiire dösälle. Dösä ei kuitenkaan tullut vielä tuntiin, joten ruvettiin liftaamaan. Ajajat levittelivät käsiään ollessaan pahoillaan, kun autoon ei mahtunut. No, dösä sitten viimein noukki meidät kyytiin. Bern oli jälleen mutkien takana, koska päädyttiin ensin Zürichiin pitsalle. Lopulta kuitenkin Fellergutiin syömään vähän lisää (raclettea!), ja yllättämään meidän joukon nuorin pienillä synttäribileillä! Juhliin osallistuivat, ne ketkä keittiössä sattuivat olemaan, oman kerroksen väkeä toisen kerroksen vahvistuksilla. Elämä keittiössä on mahtavaa! Edelliseen lauseeseen lisään tän viikkoiset lettu-, grilli- ja leffaillat.
Maanantaina jouduin jättämään vieraat viihtymään keskenään Berniin itse joutuen luennolle. Yhdessä kuitenkin kerettiin Gurtenille, Bernin vuorelle. Viimeiset yhteiset hetket olivat jotenkin tosi onnelliset: otettiin hyppykuvia niityllä lumihuippuiset vuoret taustana, ja aurinko paistoi! Oon niin kiitollinen mun ystävistä, seikkailusta ja näistä Sveitsin ihmisistä! Kiitos Isä! Parin viikon päästä sitten summataan, että mitä Alpeille jää (...stays in the in the Alps) ;)
perjantai 17. toukokuuta 2013
tiistai 7. toukokuuta 2013
Nikanderin parasta aikaa
Viime päivät ovat olleet ehkä elämäni intensiivisimmät. Muutettuani Berniin kuukauden alussa, 9 tunnin yöunet näyttää jäävän unelmiksi. Tuntuu melkein, että elän yhdessä päivässä kaksi. Yleensä edellinen kuvaus liitetän tylsyyteen, mut mä oon aika innoissani jos saan edes kuvitteellisia lisäpäiviä. Mun elämä on niin parasta nyt!
Viime viikolla, heti maanantaina, veljet tuli kyläilemään. He oli aika liekeissä, varsinki vanhempi veli, mun entisestä asuinpaikasta ja -talosta Emmentalin maaseudulla. Mut suurimman vaikutuksen teki vuoret ja vaellus. Ne kyl sytyttää mutkin kuukauksienkin jälkeen. Etukäteen hieman pelotti, että veljien reissu kuuluu sarjaan "valivali" -matkailu. Jos pientä valittamista olikin (no, kalliista juustofonduesta kyllä olikin!), ovelasti livahdin luennoille ja laitoin veljet keskenään Zürichiin kisaamaan tai Juralle vaeltamaan. Yhtenä päivänä kuitenkin kierrettiin läntinen Sveitsi pysähtyen ranskankielisen alueen vuoristossa. Vaellettiin 1,5 tuntia aika todella jyrkkää mäkeä ylös Leysin:iin, ja sielläpä odotti paras yllätys: lisää Nikandereita! Tää ei ollu sarkasmia.
Tiistaina Sveitsinmaalla olikin melkein puolet Somerniemen Nikandereista. Neljä mahtavaa pikkuserkkua hyvällä huumorilla varustettuine vanhempineen. Tää oli ehkä tilattu kehuminen, mutta totta silti joka sana! Heillä oli loma-asunto pari yötä 'leuka loksahtaa auki' -näköaloilla, vaikka sankka sumu tosin tuli välillä mökin ja maiseman väliin. Perjantaina ehdin Bernin kaupungin ja vähän kantoninkin matkaoppaaksi. Sateella Bernistä ei ehkä saa parasta mahdollista kuvaa, mutta kaiken voi paikata viimeistään Trubschachenissa Kamblyn keksitehtaassa. Jes, nyt kolmannella kerralla osasin syödä keksejä, niin ettei paha olo tullut. Tiedä sitten miten sotkussa sukulaisten vuokra-auto oli, jos keksejä sai syödä sen verran kuin osasi laskea :D
Berniin, opiskelija-asuntola Fellergutiin, muutin viime keskiviikkona, koska Bern, Bümpliz, ihmiset! Talossa asuu paljon vaihtareita ja olin jo muutamaan otteeseen käynyt tutustumassa omaan, ensimmäiseen, kerrokseen ja sen asukkaisiin. Vastaanotto oli siis lämmin, kun vappupäivän iltana menin keittiöön syömään. Keittiössä istuinkin sitten pari tuntia sen sijaan, että jotain oisin lukenut. Oikeaan aikaan osuin myös torstaina, kun kerroksen suomalaiset kutsuivat raclette-illalliselle. Ollaan jo monta vuotta sitten Lohjalla todettu, että keittiö on paras paikka. Ja täällä kerrosten keittiöissä tapaa ihan parasta jengiä. Perjantaina sain kutsun italialaiseen pitsailtaan, jossa aidot italialaiset tekivät italialaista pitsaa. 15 italialaisen kanssa oli ihan hyvä meno!
Lauantai oli aikamoinen päivä. Pelkkiä tähtihetkiä. Viikolla olin jo löytänyt Könizbergin, siis metsän, jossa on vaihtelevaa maastoa ja Alppi-näkymää. Paras treenipaikka tähän mennessä. Metsästä juoksin Zürichiin (no junalla menin) näyteikkunashoppailemaan ja saattamaan viimeisimmät vierailevat suvun jäsenet kotimatkalle. Veljet kai oli lähteny jo torstaina...? Zürichiin jäin vielä iltapäiväksi potemaan Suomi-angstia ystäväni kanssa, mikä ei ainakaan helpottunut meidän osallistuessa kolmiin polttareihin. Tulevan aviomiehen kaljakärrystä sai juomaa, taiteellisia tai liikunnallisia taitoja vastaan. Siis polttarisankari piirsi muotokuvia tai teki temppuja! Mä näytin yheltä tunnetulta saksalaiselta mieheltä... Polttariporukan miehet oli aika kovia juttelemaan, tykkäsin erityisesti siitä osasta, jossa mut identifioitiin berniläiseksi! Illalla Fellergutissa juhlittiin vielä suomalaisen vaihtarin synttäreitä. Synttärisankarilla oli juurikin parhaat kemut, joihin oli kutsuttu Fellergutin kermaa.
Samoilla silmillä ei kuitenkaan noustu uuteen aamuun, sunnuntain Sveitsin teologisten tiedekuntien futisturnaukseen. 8 joukkuetta, kaikki vastaan kaikki plus loppuottelut. Jokainen peli kesti 16 intensiivistä minuuttia. Alkuun näytti, että on tulossa rankkakin päivä, kun omasta alkuperäisestä joukkueesta puuttuikin moni, mutta päivän kuluessa vaihtopelaajien määrä kasvoi. Meidän joukkue ei päässyt finaaleihin, mutta mäpä teinkin pelaajan liikkeen ja ujuttauduin voittajatiimiin. Jokaisessa joukkueessa piti siis olla vähintään yksi nainen ja voittaneelta joukkueelta sellainen puuttui loukkaantumisen vuoksi. Päivän saldona hyvää jengiä, POKAALI, grillausta ja mustaksi potkittu nilkka. Ilta huipentui vielä kakkoskerroksen keittiöön, jossa poikain kanssa katottiin leffa ja istuttiin sen jälkeen tunti pimeessä.
Odotettavissa tällä viikolla: No siitä kuulette ensi viikolla ;) Mä lähen keittiöön!
Viime viikolla, heti maanantaina, veljet tuli kyläilemään. He oli aika liekeissä, varsinki vanhempi veli, mun entisestä asuinpaikasta ja -talosta Emmentalin maaseudulla. Mut suurimman vaikutuksen teki vuoret ja vaellus. Ne kyl sytyttää mutkin kuukauksienkin jälkeen. Etukäteen hieman pelotti, että veljien reissu kuuluu sarjaan "valivali" -matkailu. Jos pientä valittamista olikin (no, kalliista juustofonduesta kyllä olikin!), ovelasti livahdin luennoille ja laitoin veljet keskenään Zürichiin kisaamaan tai Juralle vaeltamaan. Yhtenä päivänä kuitenkin kierrettiin läntinen Sveitsi pysähtyen ranskankielisen alueen vuoristossa. Vaellettiin 1,5 tuntia aika todella jyrkkää mäkeä ylös Leysin:iin, ja sielläpä odotti paras yllätys: lisää Nikandereita! Tää ei ollu sarkasmia.
Tiistaina Sveitsinmaalla olikin melkein puolet Somerniemen Nikandereista. Neljä mahtavaa pikkuserkkua hyvällä huumorilla varustettuine vanhempineen. Tää oli ehkä tilattu kehuminen, mutta totta silti joka sana! Heillä oli loma-asunto pari yötä 'leuka loksahtaa auki' -näköaloilla, vaikka sankka sumu tosin tuli välillä mökin ja maiseman väliin. Perjantaina ehdin Bernin kaupungin ja vähän kantoninkin matkaoppaaksi. Sateella Bernistä ei ehkä saa parasta mahdollista kuvaa, mutta kaiken voi paikata viimeistään Trubschachenissa Kamblyn keksitehtaassa. Jes, nyt kolmannella kerralla osasin syödä keksejä, niin ettei paha olo tullut. Tiedä sitten miten sotkussa sukulaisten vuokra-auto oli, jos keksejä sai syödä sen verran kuin osasi laskea :D
Berniin, opiskelija-asuntola Fellergutiin, muutin viime keskiviikkona, koska Bern, Bümpliz, ihmiset! Talossa asuu paljon vaihtareita ja olin jo muutamaan otteeseen käynyt tutustumassa omaan, ensimmäiseen, kerrokseen ja sen asukkaisiin. Vastaanotto oli siis lämmin, kun vappupäivän iltana menin keittiöön syömään. Keittiössä istuinkin sitten pari tuntia sen sijaan, että jotain oisin lukenut. Oikeaan aikaan osuin myös torstaina, kun kerroksen suomalaiset kutsuivat raclette-illalliselle. Ollaan jo monta vuotta sitten Lohjalla todettu, että keittiö on paras paikka. Ja täällä kerrosten keittiöissä tapaa ihan parasta jengiä. Perjantaina sain kutsun italialaiseen pitsailtaan, jossa aidot italialaiset tekivät italialaista pitsaa. 15 italialaisen kanssa oli ihan hyvä meno!
Lauantai oli aikamoinen päivä. Pelkkiä tähtihetkiä. Viikolla olin jo löytänyt Könizbergin, siis metsän, jossa on vaihtelevaa maastoa ja Alppi-näkymää. Paras treenipaikka tähän mennessä. Metsästä juoksin Zürichiin (no junalla menin) näyteikkunashoppailemaan ja saattamaan viimeisimmät vierailevat suvun jäsenet kotimatkalle. Veljet kai oli lähteny jo torstaina...? Zürichiin jäin vielä iltapäiväksi potemaan Suomi-angstia ystäväni kanssa, mikä ei ainakaan helpottunut meidän osallistuessa kolmiin polttareihin. Tulevan aviomiehen kaljakärrystä sai juomaa, taiteellisia tai liikunnallisia taitoja vastaan. Siis polttarisankari piirsi muotokuvia tai teki temppuja! Mä näytin yheltä tunnetulta saksalaiselta mieheltä... Polttariporukan miehet oli aika kovia juttelemaan, tykkäsin erityisesti siitä osasta, jossa mut identifioitiin berniläiseksi! Illalla Fellergutissa juhlittiin vielä suomalaisen vaihtarin synttäreitä. Synttärisankarilla oli juurikin parhaat kemut, joihin oli kutsuttu Fellergutin kermaa.
Samoilla silmillä ei kuitenkaan noustu uuteen aamuun, sunnuntain Sveitsin teologisten tiedekuntien futisturnaukseen. 8 joukkuetta, kaikki vastaan kaikki plus loppuottelut. Jokainen peli kesti 16 intensiivistä minuuttia. Alkuun näytti, että on tulossa rankkakin päivä, kun omasta alkuperäisestä joukkueesta puuttuikin moni, mutta päivän kuluessa vaihtopelaajien määrä kasvoi. Meidän joukkue ei päässyt finaaleihin, mutta mäpä teinkin pelaajan liikkeen ja ujuttauduin voittajatiimiin. Jokaisessa joukkueessa piti siis olla vähintään yksi nainen ja voittaneelta joukkueelta sellainen puuttui loukkaantumisen vuoksi. Päivän saldona hyvää jengiä, POKAALI, grillausta ja mustaksi potkittu nilkka. Ilta huipentui vielä kakkoskerroksen keittiöön, jossa poikain kanssa katottiin leffa ja istuttiin sen jälkeen tunti pimeessä.
Odotettavissa tällä viikolla: No siitä kuulette ensi viikolla ;) Mä lähen keittiöön!
torstai 2. toukokuuta 2013
Häämatkalla
Ei, en ole mennyt naimisiin. Enkä varmaan pystyisi pitämään sellaista onnea omien häiden yli salassa. Suomen kielellä toi vaan toimii myös niin, että kun matkustan toiseen maahan häihin, niin oon tavallaan häämatkalla. Ja häämatkalle lähdin Suomen Poriin. Ja näitä häitä kuvailee sana kaunis!
Lentokentillä (Genevessä ja pois tullessa Helsingissä) oli aivan mieletöntä tuuria. Genevessä sattui olemaan hyvä sveitsiläinen ystäväni matkalla Norjaan ja Helsingissä opiskelukaveri lähdössä Saksaan. Jes! Lentokenttähengauksen pitäis olla just tommosta! Mut ei hyvää ilman pieniä vastoinkäymisiäkin. Hukkasin rannekelloni (täytynee ostaa Swatch..harmi), reväytin selkäni laittaessani sukkaa jalkaa (aivan mahdollista), telon käteni suihkussa (kuka jättää sen suihkun aina sellaseen asentoon?!) ja mun juhlakengät oli tosi hyvässä piilossa koko viikonlopun (10 minuutissa löytää kyllä korvaavat).
Hääpäivänä lähdimme yhdessä ystäväni kanssa salaisuuksista puhuen ajamaan kakkostietä kohti Porien Ässien kotikaupunkia. Autojen torvensoitosta vielä kuuli, että mestaruus hiveli paikallista väkeä. Toisenlaiset, oikeesti onnelliset hymyt, nähtiin kuitenkin kirkossa ja hääjuhlassa. Vihkimiseen oli valittu ihan todella kauniit tekstit, virsissä oli osuvat sanat ja vihkipari vaan oli upea.
Juhlapaikka oli kaunis ja elegantisti koristeltu. Pöytää oli katettu niin, että jokaisen edessä oli kaksi haarukkaa ja kaksi veistä. En oo ikinä ollut syömässä sellaisessa paikassa, jossa pitäisi miettiä, missä järjestyksessä kaikkia kapuloita käytetään. Kaikki ruoka oli kyllä todella hyvää! Kannatti jättää aamulla tilaa kaikelle sille hyvälle. Ruokailujen välissä oli ohjelmaa just sopivasti, ettei ajan nopeaa kulumista oikein tajunnut. Morsiammen suku ja ystävät olivat hyvin musiikillista sakkia. Sisarukset esiintyivät soittaen, toinen kaasoista oli sanoittanut ja säveltänyt avioparille laulun, ystävät kertoivat elävää tarinaa parin ensitapaamisesta ja bestman piti rohkean, yhden sanan puheen. Parasta kuitenkin oli katsella, miten rakastuneita ja onnellisia olivat tuore mies ja vaimo. Varsinkin tanssiessa!
Yötä taivaalla koristi isoin näkemäni kuu. Oon todella onnellinen siitä, että ystäväni löysi itselleen kauniin ja ihanan vaimon. Hymyilin niin koko päivän. Taisin pari kyyneltäkin tipauttaa silmäkulmasta, ja se on aika paljon multa.
Toistaiseksi tuntemattomalta runoilijalta teille, Jukka ja Liisa.
Tässä seison ja sua katselen.
Hymyilet, puristat kättäni lujempaa.
Näet minut lempeästi, syvälle.
Tässä seison ja tahdon olla.
Älä irrota otetta, muuten pakahdun!
Rakastan sinua rakkaani, kuiskaat.
Tässä seison enkä muuta voi.
Tahdon parasta sinulle, mutta täydellinen en ole.
Jumala meitä auttakoon. Siunaa meitä!
Tässä seisomme. Yhdessä.
Lentokentillä (Genevessä ja pois tullessa Helsingissä) oli aivan mieletöntä tuuria. Genevessä sattui olemaan hyvä sveitsiläinen ystäväni matkalla Norjaan ja Helsingissä opiskelukaveri lähdössä Saksaan. Jes! Lentokenttähengauksen pitäis olla just tommosta! Mut ei hyvää ilman pieniä vastoinkäymisiäkin. Hukkasin rannekelloni (täytynee ostaa Swatch..harmi), reväytin selkäni laittaessani sukkaa jalkaa (aivan mahdollista), telon käteni suihkussa (kuka jättää sen suihkun aina sellaseen asentoon?!) ja mun juhlakengät oli tosi hyvässä piilossa koko viikonlopun (10 minuutissa löytää kyllä korvaavat).
Hääpäivänä lähdimme yhdessä ystäväni kanssa salaisuuksista puhuen ajamaan kakkostietä kohti Porien Ässien kotikaupunkia. Autojen torvensoitosta vielä kuuli, että mestaruus hiveli paikallista väkeä. Toisenlaiset, oikeesti onnelliset hymyt, nähtiin kuitenkin kirkossa ja hääjuhlassa. Vihkimiseen oli valittu ihan todella kauniit tekstit, virsissä oli osuvat sanat ja vihkipari vaan oli upea.
Juhlapaikka oli kaunis ja elegantisti koristeltu. Pöytää oli katettu niin, että jokaisen edessä oli kaksi haarukkaa ja kaksi veistä. En oo ikinä ollut syömässä sellaisessa paikassa, jossa pitäisi miettiä, missä järjestyksessä kaikkia kapuloita käytetään. Kaikki ruoka oli kyllä todella hyvää! Kannatti jättää aamulla tilaa kaikelle sille hyvälle. Ruokailujen välissä oli ohjelmaa just sopivasti, ettei ajan nopeaa kulumista oikein tajunnut. Morsiammen suku ja ystävät olivat hyvin musiikillista sakkia. Sisarukset esiintyivät soittaen, toinen kaasoista oli sanoittanut ja säveltänyt avioparille laulun, ystävät kertoivat elävää tarinaa parin ensitapaamisesta ja bestman piti rohkean, yhden sanan puheen. Parasta kuitenkin oli katsella, miten rakastuneita ja onnellisia olivat tuore mies ja vaimo. Varsinkin tanssiessa!
Yötä taivaalla koristi isoin näkemäni kuu. Oon todella onnellinen siitä, että ystäväni löysi itselleen kauniin ja ihanan vaimon. Hymyilin niin koko päivän. Taisin pari kyyneltäkin tipauttaa silmäkulmasta, ja se on aika paljon multa.
Toistaiseksi tuntemattomalta runoilijalta teille, Jukka ja Liisa.
Tässä seison ja sua katselen.
Hymyilet, puristat kättäni lujempaa.
Näet minut lempeästi, syvälle.
Tässä seison ja tahdon olla.
Älä irrota otetta, muuten pakahdun!
Rakastan sinua rakkaani, kuiskaat.
Tässä seison enkä muuta voi.
Tahdon parasta sinulle, mutta täydellinen en ole.
Jumala meitä auttakoon. Siunaa meitä!
Tässä seisomme. Yhdessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)