perjantai 21. syyskuuta 2012

Verkostot, linna ja unisport

Haa! Onpa tullu luotua jo verkostoja eri tahoille! Viime viikolla oli siis yliopiston järjestämä orientoiva viikko vaihto-oppilaille. Siellä tutustuin pariin saksalaiseen kivaan vaihtariin, joiden kanssa oon viettänyt aikaa luentojen ulkopuolellakin. Lauantaina yliopisto maksoi meille vaihtareille päiväretken Thuniin. Kaunis vanha kaupunki vuorten välissä. Siellä oli myös linna, jonka nimeä en muista, mutta se oli kuin suoraan saduista. Niin mahtavaa päästä linnantorniin! Laitan siitä näködataa, kunhan saan netin toimimaan. Ensi viikonloppuna olis tarkoitus löytää Saksasta lisää linnoja. Hmmm... Linnakiinnostus siksi, että kun olin pieni, jengi puhui Mustion linnasta. Kun viimein pääsin katsomaan Mustion "linnaa", oli karmea pettymys huomata, että se olikin kartano... Thun on ihan eri maailmasta.

Viikko sitten torstaina olin ekoissa hiihtotreeneissä ja vastaanotto oli ihan mahtava! Hiihtäjät jaksoivat puhua mulle hochdeutschia, niin olin jutuissa mukana. Ja sunnuntaina Daniela, yksi niistä mahtavista hiihtotyypeistä, otti mut mukaan vaeltamaan Jura -vuoristoon. Meitä oli mukana melko kansainvälinen porukka: italialainen, kiinalainen, ranskalainen, 2 sveitsiläistä ja mä. Vauhti oli aika hidasta ja koko homma kesti noin 6 tuntia. Sehr schön! Vaellettiin Noiragessa ja huippu taisi olla jotain 1500m. Ja kun tultiin alaspäin, mulla oli korvat ihan lukossa. Mut oli aikas huikeat näköalat Juran päältä laaksoihin ja lumihuippuiseen Alppien vuoristoon. Ja oli aika yllätys huomata, että kaipaankin niitä kuusia ja mäntyjä ja sitä näköalaa, minkä näkee esim. Nummelanharjulta... What!? Noh, sunnuntaina ehkäpä sit Oberlandia katselemaan! Ja jotain erityistä: vaeltamassa oli satoja ihmisiä, jotka vaelsi farkut päällä, ja vastaantulijat tervehtivät aina.

Tällä viikolla oon kuluttanut Unisporttia. Kuntosalit on täällä tosi tosi pieniä. Mut juoksumaastoa on enemmän, paljonkin! Olin tiistaina juoksutreeneissä, joissa oikeasti juostiin. Ei mitään himmailua ja sairaan rankka intervallitreeni. Ja eilen juostiin hiihtotreeneissä 2 tuntia. Nää juoksee täällä ihan eri tavalla kuin mitä Suomessa juostaan. Ensi viikolla lisää tuskaa (huonokuntoiselle)... Äsken olin teologien kanssa pelailemassa sisäfutista, mut se oli sellaista paljon leikkimielisempää. Mahtavia tyyppejä!

Suomen kirkko tekee täälläkin työtä ulkosuomalaisten parissa. Tapasin suomalaisen papin pari kertaa tällä viikolla ja huomenna oonkin jo menossa Baselin tekemään Tuomas-messua. Värväytyminen: succeeded. Tän papin kanssa puhuimme suomalaisuudesta ja täällä Suomea arvostetaan ja tuntuu, että suomalaisia pidetään hieman eksoottisinakin. Unisport tarjosi erityisesti saunaa suomalaisille ja keskellä "juoksumetsää" (wanderwege) on 600m pitkä pururata. Pururadan nimi on Finnenbahn (tai jotain sinne päin). Hauskinta on kun ihmiset, niin sveitsiläiset kuin muutkin vaihtarit, luulevat että Suomessa on talvella täysin pimeää, jopa etelässä. Ja hei, nää tykkää tosi paljon mun nimestä!

Niin joo, luennot. Nekin ovat alkaneet. Ihan kiinnostavia kursseja. Vähän enemmän joutuu täällä tekemään pisteiden eteen kuin Helsingissä. Jo senkin takia täytyy keskittyä, että ymmärtää. Melko hyvin on mennyt. Voin pitää esitelmiä englanniksikin! Kirjastossa oon viettänyt aikaa enemmän kuin haluasin. En siis oo vielä saanut "passia" tai oleskelulupaa, jonka avulla saisin oman rajattoman netin kohtuuhinnalla kotiin. Sitä odotellassa...! Mut hei, mulla on sveitsiläinen pankkitili :)

Kertokaahan mulle mitä teille kuuluu! Tschüs!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, että tuut sieltä huippukunnossa takaisin (muhun verrattuna oot kyl nyt jo!) :D
    Täällä tavallista tanssiarkea.
    Saisiko tännekin muutamia fotoja nähtäväksi? :)
    -Tintti ja Waltsu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuun niin YLIkunnossa takas...!
      Ja laitan kuvia tulemaan, kunhan saan kämpille netin :)
      Heini

      Poista