Sveitsissä on neljä virallista kieltä. Oon kuullut puhuttavan niitä kaikkia. Ja tällä viikolla on yrittänyt selvitä pelkällä saksan kielellä. Se onnistuikin perjantaihin asti todella hyvin, kunnes erasmus-bileissä juttelin saksalaisen kanssa englantia. Tilanne oli aika jännä, kun englannin vääntäminen oli alkuun niin vaikeeta. Ruotsin puhuminen oli täysin mahdotonta. Göra on niitä ainoita sanoja, joita pystyin perjantaina muistamaan. Kämppiksen kanssa puhutaan saksaa ja englantia sekaisin. Junassa voi aina opetella schwitzerdütschiä, ja tunne on aina hieno, jos ymmärtää jotakin! Unisportin pukuhuoneissa oppisin uuden lauseen kuluneella viikolla: Es guet (se on hyvä, yms.) ja oon hokenut sitä täällä jengille.
Kieli se on italiakin, mutta oma kieli ei taivu kuin kahteen sanaan. Ja niitä kahta sanaa (grazie ja brego) toistelin Italiassa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna hyvän ystäväni, erasmus Sloveniasta, kanssa. Olimme siis valloittamassa Italiaa, tarkemmin Veronaa ja Gardajärveä. Verona oli mahtava, lämmin ja viihtyisä. Parasta oli, että koko viikonloppu mentiin 24 lämpöasteen hujakoilla! Mutta Gardajärvi teki suuremman vaikutuksen. Vuorten keskellä järvi ja järven ympärillä pieniä turistirysäkyliä, mutta silti tykkäsin niistä. Ihan kuin Välimeren rantakohteet, vaikka en niitä ole kuin kuvista katsellut. Sanoiksi en osaa pukea sitä fiilistä siellä (awesome, mahtavaa, parasta!), mutta sinne uudestaan!
Italian reissulla rahaa paloi jätskiin, pizzaan ja vaatteisiin. Gardalla tiskan takaa mulle puhuttiin saksaa ja Veronassa italiaa. Hauskinta oli, kun italialaiset eivät vaan jotenki englantiin taivu, vaan puhuvat aina vaan italiaa. Jos ei ymmärrä, niin sitten puhutaan lujempaa italiaa. Malcesinessa eräässä ravintolassa tarjoilijat osasivat pari sanaa suomea (kiitos, Helsinki, näkemiin) ja he tykkäsivät sitä toistella. Itse asiassa meistä tykättiin niin paljon, että pöytään tuotiin lopulta iso pullo Limoncelloa... Viikonloppureissun viimeisenä päivänä oltiin todistamassa Verona Maratonia ja varsinkin maaliintuloa vanhalla Verona areenalla. Tunnelma ja kannustus oli hyviä, että päätin itsekin repäistä ja osallistua Napf -½maratonille tänään (14.10.) Sveitsissä.
Eli Napf on valloitettu! En osaa sanoa onko se vuori vai aika iso mäki, mutta melkein 1500m korkeuteen se kohoaa. Vihdoin sitä korkean paikan treeniä! Myönnän nyt kuitenkin, että meidän puolikas lähti Napfin päältä... Mutta me ensin kiivettiin sinne! Tavoitteita ei ollut matkalla kuin juosta koko matka, kaikki ne seinänousut joita tuli matkalla vastaan. Ja niin tein. Juokseminen oli jotenkin tosi helppoa ja oli kiva ohitella ihmisiä hyvävoimaisena. Vain nälkä maalissa kertoi, että jotain oli ehkä tehty. Ja hahaa, vaikka polku oli ihan mutaa, en kaatunut kertaakaan! (Tai siis mulla on ollut vaikeuksia pysyä pystyssä Asicsin lenkkareilla mutaisilla reiteillä...)
Tällä viikollakin olen tavannut vanhoja kivoja ihmisiä ja uusia kivoja naamoja. Teologien futsal paranee aina vaan! Perjantaina sairaan kovaa ja rajua peliä. Ja niin hauskannäköistä, että nauroin ekaa kertaa ääneen täällä :) Ja oi, olipas mahtavaa kuulla ääniä Suomesta -> mulla on skype! Loistavaa viikkoa, Suomi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti